Prinsessa joka sai näkökykynsä takaisin

Olipa kerran prinsessa, joka eräänä päivänä joutui pahan velhon kaappaamaksi. Velho oli taitava sekoittamaan erilaisia taikajuomia ja prinsessa taasen niin kovin nuori vielä, ettei osannut aavistaakaan juovansa myrkkyä. Velhon valmistama myrkky lumosi prinsessan niin, että tästä tuli sokea eikä hän siten yrittäisi karata velhon kynsistä. Vuosikausia prinsessa eleli velhon luona siivoten, ruokaa laittaen ja pyykäten eikä kyennyt karkaamaan, kun ei sokeana löytänyt edes ulko-ovelle asti, saatikka pimeän metsän läpi takaisin kuninkaanlinnalle.

Eräänä kauniina päivänä, kun velho oli tavanomaisella päiväkävelyllään, kuului mökin ovelta koputus. Tasaisena jatkuvaa koputusta seuraten prinsessa hapuili kohti ovea ja löysi kuin löysikin ovenkahvan. – Tule, sanoi tuntematon kulkija, tiedän, miten saat näkösi takaisin. Hetken epäröityään prinsessa tajusi, että oli lopen kyllästynyt kompuroimaan sokeana ahtaassa mökissä ja eihän prinsessan arvolle muutenkaan sopinut toimia kotipiikana – hän haluaisi näkönsä takaisin. Ja niin prinsessa ja kulkuri lähtivät käsi kädessä taivaltamaan läpi synkän metsän kohti ylväinä kohoavia vuoria. Matka oli pitkä ja kivinen, mutta kulkuri oli luvannut prinsessalle, että määränpää korvaisi vaivan ja että prinsessa näkisi jälleen entistäkin paremmin. Lopulta he saapuivat perille vuoren huipulla sijaitsevalle tasanteelle. Vain ainoastaan siellä, tiesi kulkija, kasvaisi kasvi, jonka pureskelu auringonnousun aikaan kumoaisi velhon juottaman myrkyn vaikutuksen.

Niinpä he yöpyivät vuoren laella ja aivan niillä hetkillä, kun auringon ensimmäiset säteet nousivat horisontin takaa, prinsessa pisteli kasvin lehtiä suuhunsa ja alkoi pureskella.Hetki hetkeltä maisema kirkastui ja pitkästä aikaa myös prinsessa alkoi hahmottaa puiden ja vuorien piirteitä. Ei aikaakaan, kun hän näki selvästi myös kulkurin. Hetken he katselivat toisiaan silmästä silmään, sillä kulkurilla sattui olemaan suloisimmat silmät, jotka prinsessa koskaan muisti nähneensä, tosin eihän hän ollut pitkään aikaan voinut ketään silmiin katsoa. Kulkuri saattoi ystävällisenä miehenä prinsessan aina linnalle saakka, mutta sitten hänen olikin jo aika jatkaa matkaansa. Prinsessa jäi tälle ikuisesti kiitollisuuden velkaan ja iloitsi takaisin saamastaan näkökyvystään. Tieto prinsessan palaamisesta ja iloisuudesta levisi pian koko valtakuntaan ja eikä aikaakaan, kun hänellä oli pitkä liuta kilpakosijoita – niin prinssejä kuin tavallisia maanviljelijöitäkin. Taisipa vanha paha velhokin koittaa saada prinsessaa takaisin piiakseen, mutta toista kertaa ei prinsessa enää velhon myrkkyjä juonut.

Saksalaisesta juhlakulttuurista

Saksalaiset ovat olutkansaa. Olutta juodaan kaikkialla; ruoan kanssa, ilman ruokaa, ratikassa, rannalla, koulun liikuntailtapäivässä, jopa elokuvateatterissa. Ravintolassa kalja maksaa yleensä saman verran kuin pieni lasillinen vettä. Joskus jopa vähemmän. Saksalainen saattaa nauttia oluen tai kaksi aina silloin kun siltä tuntuu, mutta osaavat saksalaiset ryypätäkin. Silloin juodaan lisäksi vahvempia, kuten votkaa. Viinikin on suosittua. Kaikkia näitä myydään joka ikisessä pienessäkin puljussa - kellon ympäri. Döner-kioskeillakin on kebabiensa lisäksi aika mahtava valikoima alkoholia: vodkasta kuohuviiniin. Kuka ei oluesta välitä, juo oluen ja limsan sekoituksia: Radler tai Mixgetränke. Cocktailit eivät maksa paljoa, riippuen toki paikasta. Ja niihin ei viinoja yleensä mittailla kovinkaan tarkkaan.

Kun saksalainen pitää bileet, niihin kutsutaan kaikki. Tai siis kaverit tuovat mukanaan omia kavereitaan. Läheskään aina kaikki eivät tunne toisiaan mutta kaikkia tervehditään iloisesti, riippuen tuttuudesta joko halaten tai kätellen. Poskipusutkaan eivät ole kovin harvinaisia. Juhliin saksalainen ei pukeudu mitenkään erityisesti, eikä myöskään baariin lähtiessään. Vain harvoissa paikoissa koko Berliinissä on minkäänlaista rotia pukeutumisen suhteen. Monesti saksalainen saattaa tulla bileisiin suoraan töiden jälkeen, ottaa pari kaljaa ja painella sitten nukkumaan tai toisinpäin: lähteä ajoissa nukkumaan, koska seuraavana päivänä pitäisi jaksaa vielä töihin. Kaverin juhliin on kuitenkin tultava edes moikkaamaan tuttuja.

Yksi Berliinin parhaista puolista on se, että jokaiseen musiikkimakuun ja fiilikseen löytyy sopiva paikka. Ne paikat on vain syytä tietää etukäteen tai edes ihmisiä, jotka osaavat viedä sinne. Jos jonkinlaista cocktailbaaria ja klubia kun löytyy vähän joka kulmalta ja suosituilla kulmilla ihan vieri vierestä - valinnanvaraa on. Monilla paikoilla ei ole virallista sulkemisaikaa (käytännössä kuitenkin siinä joskus auringon noustessa eli 6 maissa), mutta on täällä kuulemma sellaisiakin paikkoja, joissa voi tanssahdella pitkälle iltapäivään. Myöskään ikärajoja ei tunneta. "Kunhan ei nyt ihan mikään 14-vuotias ole" kommentoi kerran eräs saksalainen.

Harrastamista

Viime viikko oli erityisen kiireinen. Ensinnäkin oli ihan sellaista perinteistä juhlimista, tavallista tekemistä (koulu ja harrastukset) mutta myös jotain ekstrajännää. Tämä viikko on taas jo vähän hiljaisempi.

Kouluesitelmien teko ja esittäminen alkaa sujua jo melko vaivattomasti. Vielä on pari kokeentapaista jäljellä, mutta muuten koulu ei juurikaan aiheuta päänvaivaa. Viikon rentoutushetki muodostuu puolitoistatuntisesta jooga-tunnista, jossa virtaa niin hiki kuin ajatuskin. Kehitystäkin on tapahtunut alkukauteen verrattuna. Ihan parasta. Saatanpa jatkaa joogaa Suomessakin.

Korkeakylttyyriäkin harrastimme viikonloppuna: kävimme katsomassa Mozartin Taikahuilun. Ihan parasta. Panimossakin kävimme, mikä päätyi sitten tietenkin kaljanmaisteluun. Useamman kaljan "maisteluun". Viikonloppuna tuli myöskin käytyä yhdessä Berliinin kuumimmista (kirjaimellisesti, siellä oli todella kuuma!) yökerhoista. Weekendillä on tilat Alexanderplatzilla 12. ja 15. kerroksessa sekä kattotasanteella. Perjantaina pääsimme vain 12. kerrokseen, mutta sieltäkin oli oikein oivat maisemat Itä-Berliinin ylle auringonnousun aikaan. Harmi vaan, kun oli pilvistä ja kaikki oli yhtää samaa harmaata massaa aamun koittaessa. Mutta elämys sinällään lähteä kotia kohti 6 aikaan aamusta!

Lämpöäkin on alkanut piisaamaan (29' C). Johan sitä onkin odoteltu! Ja nyt aivot sulaa. Siksi onkin erityisen ihanaa, että lähdemme huomenna Rostockiin, Itämeren rannalle paistattelemaan ja polskimaan! Jospa tulis pelailtua vaikka rantalentistäkin. Tälle viikonlopulle olisi täälläkin vaikka mitä kaikkea hauskaa tekemistä: Berliinissä on muotiviikot, joogapäivät ja useammat kivankuuloiset bileet! Kaikkeen ei vaan voi revetä. Etelä-Saksan roadtripkin jäi vain haaveeksi. Aika loppuu kesken. Ensi viikolla kuitenkin vielä Kölniin. Ja siihenhän mun rahatkin sitten loppuu. Kaik' on männy!! Ihan käsittämätöntä, miten paljon rahaa on palanut, vaikkei mikään maksa melkein mitään. Sen siitä saa, kun maksaa kahta vuokraa - ja reissaa. Ja se p*rhanan läppärikin viel.

Aika täällä alkaa kuitenkin olla jo lopuillaan. Vielä ei ole paniikki iskenyt, mutta ehkä parin viikon päästä, kun pitää ihan oikeasti ruveta hoitaa asioita. Pelkkä laukkujen pakkaus ei täältäkään suunnasta lähtiessä riitä! Muutoksen tuulet puhaltavat, joten syksy näyttää ihan epävarmalta. Koulu kuitenkin on ja pysyy.

Pyörähdys Puolassa

En koskaan erityisemmin ollut edes ajatellut matkustavani Puolaan, mutta en hetkeäkään vastustanut ajatusta, kun kaverit ehdottivat yhteistä reissua Varsovaan ja Krakovaan. En kadu. Matka sujui oikein hyvin, mitä nyt vähän univajetta ja jumiutuneita lihaksia ilmaantui. Tärkeintä oli kuitenkin päästä matkustamaan, ihan sama minne, ja Puolaan pääsee Berliinistä käsin todella kätevästi junalla. Eivät olleet lippujen hinnatkaan aivan maata kaatavia. Onneksi emme sitten kuitenkaan ottaneet sekä meno- että paluujuniksi yöjunia, sillä paluumatka yöjunassa oli tuskaa! 12 tuntia 6 hengen kopissa, ja penkit kuin kirkossa. Siinä sitä sai käyttää mielikuvitusta yrittäessään etsiä edes jokseenkin kohtuullista asentoa ummistaa silmänsä edes hetkeksi. Mutta selvisimme hengissä!

Ihana oli palata takaisin "kotiin", Berliiniin, jossa kaikki on tuttua ja kielikin edes jokseenkin ymmärrettävää! Vähäisen venäjän kielen taidon turvin puolan kieli oli oikeastaan lähes täysin käsittämätöntä. Harvoin sattuu minulle sellaisia reissuja, joissa en ymmärrä paikallista kieltä. Varsovassa ja varsinkin Krakovassa paikalliset puhuvat kuitenkin melko hyvin englantia. Joskaan eivät vanhemmat ihmiset.. Heille olisi ehkä voinut yrittää puhua venäjää tai saksaa, mutta tilanteet eivät sitä kertakaan vaatineet: sormella osoittaa vaan haluamaansa tuotetta ja lykkää rahan tiskiin, niin homma toimii. Varsovassa meille sattui vieläpä niin mukavasti, että Piritan puolalainen kaveri näytti meille kaupunkia ja illan vietimme yhdessä vielä yhden puolalaisen kanssa - ja hauskaa oli! Varsinkin, kun tämä edellä mainittu osasi jonkin verran suomen sanoja. Siinä sitä vaihdettiin fraaseja kielestä toiseen, saimme siis mekin hieman opastusta puolan "perussanastoon".

Sunnuntaina vierailimme Auswitz-Birkenaulla, suurimmalla natsiaikaisella keskitysleirillä. Muuta ihmeellisempää ohjelmaa meillä ei sitten koko viikonlopun aikana ollut, vaan eipä se ollut tarpeenkaan, näkemistä riitti hyvin pariksi päiväksi. Oli mielenkiintoista päästä käyttämään pitkästä aikaa myös muutakin valuuttaa kuin euroja. Kaikki maksoi Puolassa vielä hieman vähemmän kuin Saksassa, ja minä onneton nostin liikaa käteistä kuvitellen käyttäväni ne vielä. Jäivät yli.

Mutta nyt varaan lennot Kölniin! Nantesiin maksavat liput niin maitse kuin ilmateitse vähän liikaa, enkä nyt tämän viikonlopun kokemuksen jälkeen haluaisi vuorokaudeksi junaan istumaan.

Puolivälin paikkeilla

Nyt voisi alkaa jo sanoa, että elämä täällä vaihdossa on ruvennut vahvasti rutinoitumaan. Sen huomaa siitä, että aika on hujahtanut hetkessä pitkän harppauksen eteenpäin. Tosin myös harmaalla säällä on osansa asiassa: kylmällä säällä ei jaksa heilua koko iltaa pitkin maita ja mantuja. On tullut istuttua sisällä.

Koulunkäyntikin alkaa jo olla tuttua touhua. Tylsää siis. Mutta pakollista. Onneksi en ahnehtinut isoa pinoa kursseja, sillä tuntuu, että näissä neljässä valitsemassani on jo ihan tarpeeksi tekemistä. Tai oikeastaan vain yhdessä niistä, muut ovat ihan hauskoja (ääntämistä ja fraseologiaa).

Jarno tulee huomenna kylään. Lähes pariksi viikoksi. Pelottavaa siinä on se, että sen jälkeen vaihtoajastani on kulunut tasan puolet! Luulin, että olisin ollut asiasta innoissani, mutta se on oikeastaan alkanut pelottaa. Entä jos en ehdi käydä tutustumassa tarpeeksi moneen paikkaan, nähdä ja kokea sellaisia asioita, joita olin suunnitellut kokevani? Kesä-heinäkuu menee takuulla vielä nopeammin kuin nämä kaksi ensimmäistä kuukautta. Kaverit suunnittelevat jos jonkinlaisia viikonloppureissuja ympäri Eurooppaa. Lähes joka viikonlopun voisi siis käyttää johonkin matkaan. Olemme kai lähdössä ainakin Puolaan, ja minä haluaisin käydä Kölnissä ja Nantes'issa Ranskassa.

Matkustaminen vie aikaa, mutta myös ihan hirveästi rahaa. Ei toki ehkä niin paljon kuin Suomesta käsin matkustaessa, mutta joka viikonloppu jos käyttää sellaiset 100-200 euroa matkustamiseen, niin alkaa vaihtokassa olla aika nopeasti tyhjä. Mutta kun nyt olisi niin hyvä mahdollisuus! Ihan kuin ei enää ikinä pääsisi käymään Keski-Euroopassa ja että kaikki olisi nähtävä heti ja nyt.. On tosin kyllä ihan totta, että sisällä yksin omassa huoneessa istuminen ei ole kaikkein paras tapa viettää ulkomaanvaihtonsa.

Berliiniin ja Potsdamin keskustaankin vain on niin tuhottoman "pitkä" matka. Berliinissä pitää käyttää vähintään pari tuntia ja oikeastaan Potsdamissa myöskin, sillä jo matkat kestävät niin kauan. Helposti tulee jäätyä vapaapäivänäkin vain istumaan kämpälle, kun asuntolat sijaitsevat näin syrjällä. Liikenneyhteydet ovat kyllä erinomaiset, mutta laiskuus iskee.

Elämä voittaa!

Kone saapui vihdoin ja viimein tänään! Lähes 3 viikkoa kestänyt koneettomus on nyt ohi, ja illat voi nyt viettää koneella valvoen! Kieltämättä olin jo lähes tottunut siihen, että iltaisin pitää kehitellä jotain muutakin tekemistä kuin netin vahtiminen.

Thüringenissä on paremman makuista vettä kuin täällä Potsdamissa. Ruokaelämyksiäkin tuli viikonloppuna koettua; söin ensimmäistä kertaa sushia, kävimme intialaisessa ravintolassa, söin maailman parasta pestopastaa ja kaiken huipuksi saimme kokata itse perinteisiä Thüringer Klößejä! Mm. tällaisia kokemuksia kävimme kokemassa Erfurtin viikonloppureissulla. Ja koko komeus kustanti (ilman ruokia ja juomia) vain 35 euroa matkoineen ja majoituksineen! Ei siis epäilystäkään, kannattiko reissu.

Koko viime viikon oli nenä tukossa ja paikoin vähän kuumeinen olo. On mahdollista, että se johtuu huoneestani. Naapuritalossa kun kuulemma ainakin on vähän hometta.. Nyt jo kuitenkin parempi olo ja voi aloittaa taas lenkkeilyn. Pelottaa, kun ei ole käynyt vaa'alla nyt lähes puoleentoista kuukauteen. Tosin farkut mahtuvat vielä ihan hyvin päälle, joten ei kai tässä niin huolissaan tarvitse olla..

Ei tämä vaihdossa olo ole muutenkaan ollut aivan niin ruusuilla tanssimista. Kanssaihmisistä sen ainakin on huomannut, että melkoista tunteiden vuoristorataa on ollut. Eritoten viime viikon sateinen sää on hieman lannistanut mieliä, mutta eiköhän se pian taas paista aurinko risukasaankin!

Tietokoneetonta elämää

Näin pääsi käymään. Läppärini hajosi. Ja taatusti sekin on Saksan syytä; eikai lähes uusi, kallis kone voi muuten hajota? Mutta näinpä vain sattui. Jos tästäkin pitää jotain hyvää osata repiä, niin ehkä sen, että sai kokeilla kielitaitoaan tietokonesanaston saralla! Ja se, että huollossa käyttäminen maksoi 36 euroa (hinta siitä, että saa kuulla koneensa olevan käyttökelvoton romu). Onneksi kuitenkin "vain" emolevy rikki, niin sain kaikki tiedostot nätisti ulkoiseen muistiin pakattuna.

Lasken päiviä siihen, että saan uuden koneen. Tässä vain on aika monta vaihtoehtoa, mistä ja miten sen voi hankkia. Nopein tapa olisi tietenkin se, että kävisi ostamassa lähimmästä tietokoneliikkeestä. Mutta Saksassa on se huono puoli, että täällä ei saa käyttöjärjestelmääkään oikein muunkielisenä kuin saksaksi. Ja näppiksetkin on vähän omanlaisensa; tosin ainakin niistä löytyy öökköset! Päätettiin nyt kuitenkin, että tuotan koneen Suomesta yhden kaverin mukana. Siihen on ikävä kyllä vaan vielä parisen viikkoa. Kamalaa!

Ilman konetta elämisessä pahinta ovat tietenkin illat, kun istuu kämpillä. Ja läksyjen ja muiden koulujuttujen teko. Niitä nyt ei onneks ookaan kovin paljoa. Mitä nyt pari ranskan esseetä Suomeen (edelleen..); niissä on deadline jo ensi viikolla. Kaikeksi onneksi koulun atk-luokat ovat kuitenkin koko päivän auki ja kaveritkin todella avuliaita. Omasta viitseliäisyydestä nuo koulujutut kiinni. Mutta viihdekäyttöä minä omalta koneelta kaipaankin. Iltaisin on aika ankeaa ja hiljaista omassa kolkossa huoneessa, kun ainoa viihdelähde on tylsä saksankiel. romaani. Uni on kyllä tullut ihan ilmankin ja päivällä on niin paljon tekemistä, ettei juuri ehdi edes kotona käydä pyörähtämässä. Ja eipähän tule jäätyäkään niin herkästi. Perjantai-iltanakin lähdin paaaljon mieluummin extempore baarikierrokselle Berliiniin sen sijaan, että olisin jäänyt tuijottamaan kattoa huoneeseeni. Onneksi lähdin, oli meinaan tosi hauskaa. Loppuviikonloppu tuli oleskeltua lähinnä ulkona aurinkoa palvoen. (Täällä on jo hellettä!)

Ensimmäinen viikko ilman omaa konetta on mennyt kyllä ihan hujauksessa. Ei sillä, etteivätkö päivät menneet nopeasti jo ennen koneen lopullista simahtamista. On vain niin omituista, kun ei voi mennä koneelle silloin kun haluaa. Ja sittenkin (jos ja) kun joskus saan koneen itselleni, minun täytyy ilmoittaa paikalliseen tietokonekeskukseen uusi IP-osoitteeni, että saan netin UUDELLEEN toimimaan huoneessani uudella koneellani. Toivon mukaan se on pieni toimenpide, mutta saksalaiseen tapaan siitäkin saa elefantin kokoisen ongelman.

Aistihavaintoja Saksasta

Näkö: Jo saapumispäivänäni huomasin harmaansinisen taivaan. Täysin pilvettöminäkään päivinä, korkeintaan ehkä sateen jäljiltä, taivas ei ole samalla lailla kirkkaansininen kuten Suomessa. Saksalaiset itse eivät paljoa eroa suomalaisista ulkonäöltään. Olin kuvitellut, että saksalaiset olisivat lihavia ja muutenkin erilaisempia, mutta kaikki ovat oikeastaan hyvin normaalin näköisiä. Kaikenlaista hiihtäjää täälläkin aina näkyy, varsinkin Berliinin puolella, mutta ei liiaksi. Täällä Saksassa on tosin ehkä hieman enemmän ulkomaalaistaustaista porukkaa kuin esim. Helsingissä. Olenhan itsekin ulkomaalaisena täällä! Kevät on jo pitkällä; muutosta on tapahtunut ihan näinä parina viikkoina, mitä olen täällä ollut. Puissa alkaa lehdet olla lähes kokomitassaan, erilaiset (minulle täysin tuntemattomat) kukat ja puskat kukkivat kauniina. Park Sanssoucin loputtomat puutarhat ja upeat palatsin tarjonnevat silmänruokaa koko kesäksi.

Kuulo: Ei paljon eroa Suomesta. Lintujen laulua, liikenteen huminaa, kerrostaloelämää... Hälytysajoneuvoja tuntuu kulkevan keskimääräistä enemmän kuin (ainakin) Joensuussa. Ihan täällä kaupungin laidallakin... Yllättävän harvoin kuulee muita kieliä kuin saksaa. Vaihtaritkin kun näet tykkäävät puhua keskenään saksaa. Englantia, italiaa, espanjaa, ranskaa ja suomea toki kuulee päivittäin, jos liikuu asioilla.

Haju: Oletin, että täällä haisisi pahemmalle liikenteen ja teollisuuden takia. Haju ei (ainakaan enää, ehkä olen vain tottunut) kuitenkaan ole pistänyt erityisemmin nenään. Yllättäen harvassa paikassa saa enää polttaa tupakkaa sisällä, siitä kiitos. Huoneeni on tunkkainen, enkä aina jaksa tuulettaa joka päivä.

Maku: Ruoka on halpaa. Ravintola/ruokalaruokakin on halpaa, mutta usein melko rasvaista. Eipähän tarvitse syödä niin usein, eikä tässä oikeastaan ole ehtinytkään, kun on niin hirveästi kaikkea menoa. Juomakin on halpaa, jopa pelottavan halpaa, näin suomalaisiin hintoihin tottuneelle. Tavallisesta marketista saa alkoholijuomia miedoista kirkkaisiin. Tekisi mieli maistella kaikkea, mutta olemme juoneet täällä lähinnä viinejä. Vesi maksaa ravintolassa enemmän tai ainakin saman verran kuin oluttuopillinen. Luulin, että saksalainen olut olisi parempaa kuin suomalainen, mutta eivät nuo oikein minulle vieläkään maistu. Kraanavesi ei ole ihan niin pahaa kuin Kreikassa viime kesänä, mutta onhan se silti vähän semmoista... Pullovesikin maistuu lähes samalta moskalta, joten sama säästää kantamisvaiva ja juoda hanasta.

Tunto: Iltaisin hieman paleltaa, kun kömpii ohuessa satiiniyömekossa sänkyyn, mutta onneksi edellinen asukas oli jättänyt paksun peitteen, joka lämmittää mukavasti ja on aamulla ihanan pehmeä halattavaksi . Iltapäivisin täällä on (niin huoneessani kuin kaupungillakin) on jopa tukalan kuuma. KesäHELTEITÄ odotellessa... Jalat ovat iltaisin usein ihan poikki pitkistä kävelymatkoista. Olen käynyt pari kertaa ihan juoksulenkilläkin, joiden jälkeen lihakset ovat olleet kipeät. Tässä lähistöllä on kyllä paljon hiekkapäällysteisiäkin polkuja, joilla on hyvä juosta. Iho kuivuu kalkkipitoisesta vedestä aina suihkun tai vain kasvojen-/käsienpesun jälkeen; on pitänyt käyttää paljon kosteusvoidetta. Baareissa ei toimi ilmanvaihto, ja loppuillasta ja varsinkin tanssilattialla hiki valuu, vaikka vain seisoi paikallaan.

Posinegatiivistä ±

Kaikkein raskainta näiden parin viikon aikana on ollut seurata muiden epäonnea. Paha tuuli tarttuu. Jostain syystä olen - kaikeksi yllätyksekseni - osannut kuitenkin pitää pääni kylmänä ja pysyä rauhallisena. Tilannetta tietty helpottaa, että suustaan voi päästää vaikka pahimmat osaamansa kirosanat keskellä ruuhka-bussia, sillä kukaan ei kuitenkaan ymmärrä++. Totta kai Saksa on paska maa, jos keskittyy vain niihin ikäviin asioihin (kuten epämääräisiin bussiaikatauluihin, pankkikorttien käymättömyyteen, netin toimimattomuuteen, kadonneihin pankkeihin).

Taisin lähteä tänne Saksaan "peläten pahinta ja toivoen parasta"; mikään ikävä sattuma ei minua siis yllätä, mutta jaksaisin iloita hyvin menneistä asioista. Tuntuu, että on väärin iloita omista onnistumisistaan, kun kavereillani tuntuu menevän yks jos toinenkin asia päin metsää. Mönkään menemisestä onkin tullut jo varsinainen vitsaus ja yleinen vitsi..

Kaiken kaikkiaan nää pari viikkoa on olleet ihan hauskoja. Kaikenlaista on tullut jo nähtyä ja monissa paikoissa käytyä++. Ihan kuin lomalla ois ollu, ihan tosi. Säänkin puolesta++! Tämmöstä huhtikuuta ei ole kuulemma ollut vuosikausiin - jos koskaan. Täksi viikonlopuksi tosin luvattu nyt sadetta, vaan eipä sitä näy eikä kuulu.

Koulukin alkaisi ensi viikolla. Pelottaa. Tai ainakin ahdistaa. Saksan kursseille ilmoittauduimme toissapäivänä. Siinä vaihtareille suunnatussa germanistiikan opintojen osakokonaisuudessa ei vain oikein ole montaakaan kurssia, jotka mulle ois järkeviä. Yhtään kurssia en ainakaan saa täysin korvattua omaan suomalaiseen tutkintooni - täällä ei ole koko yliopistossakaan käännöstieteitä.. Onneksi en edes tarvitse montaa opintopistettä tältä kesältä. Jokainen täällä suoritettu piste on itseasiassa pelkkää plussaa ++. Valitsin sitten kuitenkin 4 kurssia, joista yhteensä voisi saada 20 opintopistettä! Oppitunteja on viikossa yhteensä 10.. Ei paha. Varsinkaan, kun tunnit on aamupäivästä ja iltapäivän voipi viettää sitten vaikka biitsillä tai lähteä Berliiniin hummaamaan!!++ Eihän tänne opiskelemaan tultu.

"Lomakuulumisia"

Hei kaikki!

Täällä on tosi lämmin. Maanantaiksi luvattu hellelukemia (24-26 astetta..) ja ollut muutenkin viikon päivät jo n. +20. Yöt on yhä viileitä - ja hirveen pimeitä.

Ruoka on halpaa. Ja juoma. Niin kaupassa kuin rafloissakin. On tullut syötyä. Pitäis lähtee lenkille.

Ei oo yhtään koti-ikävä. Saksa on kiva maa. Ja ihmisetkin ihan kivoja.

Lähettäkää lisää rahaa. (No ei vainenkaan)

Rakkain terveisin Sanna

PS. Käytiin tänään taas Berliinissä, siellä on vaikka miten paljon näkemistä!

Kielikysymyksiä

Kerrankin oman äidinkielen erikoisuudesta on hyötyä! Suomi on kätevä syy tutustua uusiin ihmisiin: ne, jotka ymmärtävät suomea, tulevat juttelemaan meille, mutta myös ne, jotka eivät ymmärrä ja haluavat tietää, mitä kieltä puhumme (suomea kun ei moni tunnista!), tulevat juttelemaan meille! Kyllä, olen siis puhunut tässä pari päivää enimmäkseen suomea - minkäs sille mahtaa, että täällä Potsdamissa meitä on iso lauma suomalaisia ja kaikki vieläpä niin mukavia. Ehkäpä sitä sitten myöhemmin tutustuu myös enemmän paikallisiin ja muihin vaihtareihin. No, siitä ei kyllä pitäisi olla epäilystäkään, sillä jo eilisillan (ekoissa) Erasmus-bileissä tuli jo niin monta uutta tuttavaa. Ja lähes kaikki puhuivat ainakin melkein ymmärrettävää saksaa; englantia käytettiin vain ääritapauksissa. Sveitsiläisten kanssa tosin on paljon fiksumpaa puhua englantia, eihän sitä saksan murretta ymmärrä erkkikään.

Jostain syystä eilistä bileistä poispääseminen oli yllättävän hankalaa. Päädyimme sitten lopulta erään saksalaisen porukan mukana kävelemään koko pitkän matkan ammattikorkeakoululta asuntolallemme! Olivat mukavia, kun vaativat meidät mukaansa sieltä tyhjältä bussipysäkiltä, eivät tosin itsekään tienneet, mistä ja milloin yölinjan olisi pitänyt kulkea. Yhteiset vastoinkäymiset yhdistävät.

Kävelyä tuli harrastettua eilen kyllä ihan torta på torta: päiväsellä kävimme Jyrkin kanssa tutustumassa tuohon kampukselta alkavaan ihanaan puutarha- ja palatsialueeseen. Sää oli upea (kuten jo monta päivää tässä aikaisemmin) ja olo oli melkein kuin turistilla, kameroineen päivineen. Kaiken muun turistimassan keskeltä kuului sitten lopulta myös suomea - jokin koululaisryhmä varmaan opintoretkellä.

Pohjois-Saksassa saksa on tunnetusti paljon helpommin ymmärretävää kuin etelämmässä. Tähän tulokseen minäkin olen tullut, joskin se on aina henkilöstä riippuvaa. Osaishan nuo puhua ihan ymmärrettävästi, vaan eivät aina muista. No, pitää sitten pyytää toistamaan. Enemmän minua kuitenkin epäilyttää se, että miten minun saksaani ymmärtää kukaan. Monet ovat kyllä tulleet kehumaan kielitaitoani/mme. En ymmärrä miksi.

Byrokratia...

...On inhottava asia, mutta oikein hoidettuna sujuvaa kuin tanssi. Vielä tähänkään mennessä ei ole ilmennyt ylitsepääsemättömiä ongelmia. Tai ei oikeastaan minkäänlaisia ongelmia. Kaikennäköistä on jo ehtinyt tapahtua tässä muutamassa päivässä, vaikka minkälaisia papereita pyöritelty ja allekirjoitettu, mutta silti tuntuu, että vapaa-aikaa on ollut ihan yllinkyllin ja että on tullut vain hengailtua - niin Potsdamin keskustassa kuin täällä kampuksellakin. Tämänpäiväinen kaupungintalolla paikallisille viranomaisille ilmoittautuminen yhdistettynä idylliseen terassilounaaseen tuntui pelkältä huviretkeltä. Suurin kiitos kuulunee aurinkoiselle, upealle kevätsäälle!

Tuli pienenä yllätyksenä (ehdin jo tottua siihen ajatukseen, että menisi vielä yli viikonlopun) että sain netin toimimaan asunnollani! ATK-keskuksen (tai jokin semmoinen..) täti oli kiltti ja laittoi netin toimimaan jo täksi illaksi. Eilen kävimme laittamassa hänelle sinne ZEIKiin hakemukset ja tänään piti vielä lähettää sähköpostilla (miten voi käyttää sähköpostia ilman nettiä? no tietenkin atk-luokissa) oman käytössä olevan koneen konekohtainen numero. Uskomattoman vaikeata siis. Puhumattakaan siitä, että nettiä ei voinut maksaa (30 euroa) käteisellä, vaan saksalaiselta pankkitililtä. Onneksi tandem-parterini Björn pelasti - minut ja 3 muuta suomalaista tyttöä - ja lainasi tiliään.

Isoin kömmähdys koko reissussa tähän mennessä tapahtui siirryttäessä Joensuusta Espooseen: junasta myöhästymisen takia tulimme sitten autolla (onneksi jo lentopäivää edeltävänä päivänä), mutta silti oli hermot mennä ja pakokauhu lähellä. Tunteet ovat siis menneet jonkinlaista vuoristorataa; ensimmäisenä iltana täällä Potsdamissa leikittelin jo ajatuksella lähteä seuraavalla junalla takas kotiin... Luullakseni nukun tämän (jo kolmannen) yön jo paremmin. Kotiutumista on siis jo havaittavissa!

Vielä on kuitenkin pahin edessä, nimittäin se opiskelu. Kunhan sen saa sitten rullaamaan (opetus alkaa vasta 20. päivä huhtikuuta!), niin voi todella puhua kotiutumisesta. Nämä pari viikkoa tässä ennen koulun alkamista ovat ikään kuin lomailua. Mikäpäs siinä.

2 päivää

Kävin tänään viimeistä kertaa koulussa täällä Suomessa. Piti tehdä vielä ranskan ääntämisen koe, oishan tuota muuten voinut jo lähteä vaikka Etelä-Suomeen päin. Huomenna sitten. Onneksi Jarno lähtee saattamaan, olisi muuten kyllä aika ankeaa. On pikkuhiljaa alkanut jo vähän pelottaa tuo 4 kuukauden ero (tai no oikeastaan vain pari kuukautta, koska Jarno tulee käymään heti, kun hällä koulut loppuu). Pitää vaan yrittää pitää pää kylmänä viimeiseen saakka.

Matkatavaroiden pakkaaminenkin on oikeastaan jo loppusuoralla. Vaikka tiedän, että ihminen pärjää hyvinkin vähäisellä määrällä vaatteita, tuntuu siltä, että on pakko tunkea laukku täyteen t-paitoja.. Joudun ilmeisesti tekemään huomenna vielä viimehetken karsintoja; laukku painaa jo nyt 19 kg ja AirBerlinin lennoille max. on 20kg. Takaisintuloa helpottaa se, että heitän luultavasti lähes puolet laukun sisällöstä roskiin sitten Saksassa. Hah.

Paperiasiat ovat kuitenkin nyt kunnossa (kelalta tuli vahvistus opintotuen muutoksista). Ei tarvitse muuta kuin hypätä vain oikeaan koneeseen ja voilà. Toissaviikolla sai vähän tuntumaa saksan kieleenkin, kun Tiina oli käymässä Kölnistä parin brittivaihtarin kanssa, joiden kanssa saksaksi keskustelu oli jopa luontevampaa kuin englanti. Vielä kun saisi pari ranskan esseetä valmiiksi, niin voisi täysillä keskittyä saksaan.

Läksiäisetkin on nyt vietetty. Epäilytti vähän järjestää, kun tiedän, ettei ketään oikeasti kiinnosta, missä vietän kesäni. Hah. Olisi pitänyt vain vaivihkaa karata ulkomaille. Kekkerit sujuivat kuitenkin hyvin, ja ainakin minulla oli mukavata. Lähes kaikilla kavereillani kun tuntuu olevan kokemusta jonkinlaisesta pitemmästä ulkomailla oleskelusta, joten kokemuksia on tullut kuultua. Niin hyviä kuin huonojakin.

Mika kertoi, että Potsdamissa nettiyhteyden saa opiskelija-asuntolassa toimimaan n. parissa päivässä; joten sitä odotellessa!

"Matkakuumetta"

Enää ei voi tehdä mitään, pitää vain odottaa. Kelalta ei tosin ole vielä tullut vahvistusta opintotuen muutoksesta, mutta muutoin paperiasiat ovat kunnossa. Uusi passi, matkavakuutukset (samalla uusin henkivakuutuksenikin, oli ovela vakuutusmyyjä..), lentolippu, asunto ja Erasmus-apurahakin ovat nyt kunnossa. Björn lupautui tulemaan lentokentälle vastaan, joten missään ei nyt tunnu olevan mitään ongelmaa.
Materiaaliselta kannalta vaihtoonlähtö tuntuu olevan piece of cake, mutta henkinen puoli alkaa epäilyttämään. En ole aikaisemmin ollut näin kauan poissa kotoa (Suomesta), enkä tiedä, haluanko ollakaan. Isoihin muutoksiin liittyy aina kaikennäköisiä pelkoja ja sopeutumista, mutta en ole lainkaan varma, jaksanko sopeutua uusiin asioihin. Koti tuntuu niin mukavalta. Useimmat ikäiseni olisivat vain innossaan ulkomaille pääsystä, mutta minua se ei ole koskaan houkuttanut. Tai sinänsä, matkustelu kuulostaa kyllä hyvältä, mutta se, että asuu 4 kk vieraassa maassa, vieraiden ihmisten kanssa, pelottaa. Miten sieltä saa ruokaa, onko vesi pahanmakuista, saako hyvin unta, yksin, pienessä soluhuoneessa, ymmärtääkö kieltä, ymmärretäänkö minua, toimiiko visa electron... Näihin kysymyksiin saa vastauksen vain kokemuksen kautta. Minä en taida olla sellainen maailmanmatkaaja-ihminen, joka syöksyy päätä pahkaa uusiin tilanteisiin. Minulle on tärkeämpää rutiinit ja tietoisuus tulevasta. Stressaannun, jos en tiedä, milloin saan seuraavan kerran ruokaa..
Kurkkua on aristanut nyt pari päivää, ja otsakin tuntuu nyt hieman lämpimältä. Pieni flunssa tähän väliin, kun matkallelähtöön on vielä pari viikkoa, ei haittaa mitään. Saattaa jopa vain parantaa vastustuskykyä.. Mutta toivottavasti sairastuminen ei estä käyttämästä viimeisiä viikkoja liikkumiseen! Pakko hankkiutua vielä bikinikuntoon ennen Saksan kevääseen lähtöä, onhan siellä rantakausikin paljon pidempi. Toivottavasti liikuntamahdollisuudetkin ovat loistavat, niin ei kunto vallan rupsahda vaihdossa ollessa.
Yksi iso asia ennen matkaanlähtöä on vielä suoritettava: pakkaaminen. A-P-U-A! Mitä kaikkea sitä tarvitseekaan, miten paljon ja millaisia vaatteita! En ole vielä aloittanut pakkaamista, mutta olen jo hieman katsellut vaatekaappejani ja todennut, että joudun karsimaan _todella_ paljon. Matkalaukkuuni ei yksinkertaisesti mahdu enempää. Eikä taida olla edes fiksua ottaa mukaansa kaikkea mahdollista. Mutta kun mulla on niin kivoja kesävaatteita! Pitäisi varmaan pitää vain pää kylmänä ja keskittyä valitsemaan sellaisia vaatteita, jotka ovat mahdollisimman monikäyttöisiä: kouluunhan sinne ensisijaisesti (niinkö?) ollaan menossa. Kaikkeahan voi kuitenkin aina sitten ostaa paikan päälläkin.

Matkavalmisteluja

Viikonloppuna ostin lentolipun (Air Berlinillä on halvimmat lennot Berliiniin, mutta kun minulla ei ole luottokorttia, ostin lipun travelpartner.comin kautta..) ja olen ruvennut hoitamaan muitakin valmisteluita.

Tänään vein esimerkiksi Erasmus-apurahahakemuksen kv-palveluihin (liitteenä kopio eurooppalaisesta sairasvakuutuskortista ja hyväksymisilmoitus Potsdamista) ja kävin varaamassa kampaamoajan :D Kampaajalle siksi, että voi ottaa passikuvan uusilla hiuksilla. Ajattelin uusia passini, vaikka entinen on voimassa vielä vuoden päivät. Jostain kun luin, että passin pitäisi olla voimassa vielä puoli vuotta ulkomailta saapumisen jälkeen. Eipä tuolla kai oikeasti niin väliä, varsinkaan EU:n sisällä.. Tosiasiassa, vanhassa passissani on vain niin vanha kuva, ettei siitä minua meinaa tunnistaa lainkaan, päivityksen paikka!

En ole vieläkään tajunnut, että olen ihan oikeasti reilun kuukauden päästä lähdössä piiitkäksi aikaa pois kotoa. En ole tajunnut, koska en ajattele sitä juuri lainkaan. On vielä sen verran paljon ajateltavaa omissa piireissäni.

Vastaus saapui!

Toissapäivänä oli tullut sähköpostia, että vastaukset on laitettu postiin. Kuten arvata saattoi, tänään oli oven takana koulusta tullessani odottamassa ruskea Potsdamin yliopiston leimalla varustettu kirje. Hetken aikaa ehdin jo ihmetellä, onko kirjeessä lainkaan myönteistä vastausta, koska kirje vaikutti ohuelta. Kaikki oleellinen kuitenkin löytyi: myönteinen vastaus, pyyntö saapua 1.4. Potsdamin rautatieasemalle klo 9 ja 16 välillä, ohjeita sekä tandem-partnerin yhteystiedot.

Mikä ihmeen Björn! Tandempartnerini onkin ilmeisesti miespuolinen! En kuitenkaan löytänyt häntä Facebookista enkä edes StudiVZ:sta, joten on näemmä turvauduttava "perinteiseen" sähköpostiin yhteydenotossa. Sinänsä hauska ajatus, että on tandem ja että se on vieläpä mies. Mutta entäs jos se onkin ihan hirviö...

Nyt voi ruveta hoitamaan raha-asioita, kun hyväksyminen on mustaa valkoisella. Hyväksymisilmoitus pitää liittää mukaan, kun hakee erasmus-apurahaa. Kelan opintotuen saa hoidettu normaalilla muutoslomakkeella. Ja sitten ne lentoliput ja asunnon takuuvuokra. Ai joo, eilen oli tullut sähköpostilla myös ilmoitus siitä, että minulle on varattu huone kahden hengen solusta juuri sieltä, mistä toivonkin! :) Vuokrakin vaikutti kohtuulliselta.

Vielä pitäisi kuitenkin pari viikkoa jaksaa keskittyä täällä opiskeluun. Varsinkin tämä ja ensi viikko ovat hektisiä.. Eikä yhtään jaksaisi! Ranskaa, ruotsia ja venäjää pitäisi vielä jaksaa ajatella ja antaa sen saksan odottaa. Eiköhän siitä saa sitten ihan tarpeekseen!

Matkavalmistelut voivat näemmä alkaa näinkin: ensiksi luodaan blogi ja sitten vasta ruvetaan miettimään matkavakuutuksia, lentolippuja yms. turhuuksia.

Hakupaperit tuli kuitenkin lähes viime tingassa vietyä KV-koordinaattorille (se perhanan learning agreement kun kinnasi kengässä) ja nyt ei voi muuta kuin odotella ja ihmetellä. Hämmennystä aiheutti eniten se, että keneltä saisi allekirjoituksen opetussuunnitelmaansa - Saksassa suoritetut opinnot kun pitäisi hyväksyttää vielä tänne Suomeenkin... Potsdamissa vaan tuntuu olevan ihan tylsiä ja täysin minulle sopimattomia kursseja, joten olisi ollut mukava päästä keskustelemaan niistä jonkun asiansaosaavan kanssa. Vaan eipä väliä: eihän sinne opiskelemaan mennäkään. Helpommatkin kurssit aiheuttaa kuitenkin päänvaivaa, Saksassa kun kaikki tehdään niin maan prkleen vaikeasti ja vaatimustaso on siellä korkeampi kuin täällä. Tai mistä minä tiedän, se jää nähtäväksi.

Ei kuulemma pidä hätääntyä, ennen kuin vasta helmikuun lopulla, jos Potsdamista ei ala kuulumaan vastausta. Eli ei auta kuin keskittyä koulunkäyntiin tässä ja nyt, Suomessa. Onneksi noita ranskan kursseja riittää vielä tänne kevätkaudellekin... Tänään alkoi pari kurssia, ja loppuviikosta vielä pari. Ei ole syytä tunkea kalenteria täyteen, kun kuitenkin on huhtikuussa jo ihan muilla mailla. Voin vain kuvitella, miten paniikissa sitä maaliskuun lopulla on, varsinkin jos kädet olis täynnä jo pelkästään täällä suoritettavista opinnoista. Nyt näyttäisi koolla olevan sopivankokoinen paletti kursseja, muutama tentti vain vähän ahdistaa.

Mutta nyt pizzaa tekemään ennen kuin Jarno tulee koulusta.